Liikeriskit ovat olennainen osa yritystoimintaa. Liikeriski voi realisoitua voittona tai tappiona.
Liikeriskit ovat liiketoimintaan ja päätöksentekoon liittyviä riskejä. Liikeriskiin liittyy voiton mahdollisuus. Yritys saattaa toiminnassaan joko onnistua ja tehdä voittoa tai epäonnistua ja toimia tappiollisesti. Liikeriskejä arvioitaessa saatavilla olevaa tietoa voi olla vaikea käyttää hyväksi, sillä liikeriskit ovat usein ainutkertaisia tapahtumia. Liike-elämässä otolliset tilaisuudet pitää nähdä muita ennen ja niihin pitää kyetä reagoimaan nopeasti, vaikka päätöksentekoa vaikeuttaa tiedon epätäsmällisyys.
Liikeriskit ovat laaja kokonaisuus. Riskiketjujen vuoksi riskien tarkastelu on ulotettava toimitusketjujen kaukaisimpiin sopukoihin. Esimerkiksi tulipalo verkostokumppanin tehtaalla voi aiheuttaa yritykselle katkoksia, jotka johtavat myyntitulojen ja asiakassuhteiden menetyksiin. Liikeriskit voivat siis johtua joko omasta tai muiden toiminnasta. Liikeriskien luonne riippuu yrityksen toimialasta ja koosta. Pienen yrityksen riskit eroavat suuren, saman toimialan yrityksen riskeistä. Yhteistä on se, että liikeriski jää viime kädessä aina yrityksen omalle vastuulle. Yritys ei voi vakuuttamalla siirtää liikeriskiä. Pienen yrityksen omaa vastuuta kohtuullistavat sopimukset ja oman toimintaympäristön perinpohjainen tuntemus ovat tehokkaita työvälineitä liikeriskien hallintaan.
Liikeriskit voi jaotella kahdeksaan osa-alueeseen tunnistamisen ja hallinnan helpottamiseksi. Näistä muodostuu yhdessä kokonaiskuva.
Henkilöstö on yksi pk-yrityksen merkittävistä resursseista ja riskeistä. Pienyritys henkilöityy usein yrittäjään ja yksittäisiin avainhenkilöihin, joiden työpanosta ei ole varaa menettää.
Tehokas budjetointi, suunnittelu ja taloudellisten tunnuslukujen hyväksikäyttö tehostavat päätöksentekoa. Myös tietojenkäsittelyn tulee olla ajan tasalla. Puutteellinen vero- ja sopimusasioiden tuntemus lisäävät riskiä.
Tuotannon avainkysymyksiä ovat: kenelle?, miten?, milloin?, mitä?, kuka? Niistä saavat alkunsa tuotannolliset riskit: alhainen tuottavuus, tuotantohäiriöt, laatuongelmat, raaka-aineiden saatavuus, hävikit.
Toimituskatkokset voivat keskeyttää yritystoiminnan pitkäksi aikaa. Riskejä ovat mm. liiallinen riippuvuus alihankkijasta/päämiehestä, toimitusaikojen viiv‰styminen, laatuongelmat.
Yrityksen on oltava selvillä toimialansa kilpailutilanteesta sekä tunnettava omat ja kilpailijoiden vahvuudet ja heikkoudet. Ulkomaankauppa lisää riskejä. Toiminta voi olla lamaherkkää ja alalla voi esiintyä epätervettä kilpailua.
Tuotteet ja palvelu on saatava kaupaksi. Markkinointi voi epäonnistua tai jakelutie osoittautua virheelliseksi, tulee luottotappioita, kulutustottumukset muuttuvat äkillisesti. Riippuvuus asiakkaasta lisää riskiä.
Tehokas toiminta edellyttää investointeja ja tehdyistä investoinneista on opittava tulevaa varten. Investoinnin puutteellinen valmistelu on iso riski.
Normit, julkinen valta ja sidosryhmät asettavat omia vaatimuksiaan. Työehtonormien jäykkyys ja verolainsäädännön muutokset voivat olla riskejä. Välinpitämätön suhtautuminen normeihin ja niiden muutoksiin kasvattaa riskiä.
Lähde: PK-RH Riskienhallinta -materiaali
Pro Riskienhallinta -palvelun avulla pystytte tunnistamaan liiketoimintaan liittyviä riskejä, arvioimaan niiden vakavuutta, todennäköisyyttä ja seurauksia sekä miettimään asianmukaisia hallintatoimenpiteitä.
Voitte arvioida mm. seuraavia liiketoiminnan riskejä: